Mikä on Tunturi-Lappi?

Tunturi-Lapista löytyvät Suomen suurimmat tunturit, suosituimmat hiihtokeskukset sekä maailman puhtain ilma – ja kaikki hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Lukuisten tuntureiden seutukunta

Tunturi-Lappi on neljän kunnan – Muonio, Enontekiö, Kittilä ja Kolari – muodostama seutukunta, joka sijaitsee Länsi-Lapissa. Nimensä mukaisesti se on ainutlaatuinen suurtunturialue, josta löytyvät niin Pallas, Olos kuin Ylläs ja Levikin. Menestyvien talviurheilukeskusten lisäksi Tunturi-Lappi on paljon muutakin; edelleen voimakkaana vaikuttava saamelainen kulttuuri, kahdeksan toisistaan poikkeavaa vuodenaikaa sekä tutkitusti maailman puhtain luonto antavat Tunturi-Lapille sen omaleimaisen olemuksen. Matkailijoita alueella yöpyy vuosittain yli 700 000.

Tutustu Tunturi-Lapin kuntiin

Enontekiö Muonio Kittilä Kolari

Lapin kartta, jossa Tunturi-Lapin seutukunta on erivärillä

Tunturi-Lapin kahdeksan perusfaktaa

numero yksi
Yksi Lapin seutukunnista

Tunturi-Lappi on yksi kuudesta Lapin seutukunnasta.

numero kaksi
Neljän kunnan kokonaisuus

Neljä kuntaa muodostaa Tunturi-Lapin seutukunnan.

numero kolme
Väkiluku

Tunturi-Lapin väkiluku on 14 000.

numero neljä
Suosituin kansallispuisto

Pallas-Yllästunturi on Suomen suosituin kansallispuisto.

numero viisi
Voimakasta kasvua

Tunturi-Lapin liikevaihto on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.

numero kuusi
Suosituimmat hiihtokeskukset

Suomen suosituimmat hiihtokeskukset sijaitsevat Tunturi-Lapissa.

numero seitsemän
Lapin tunnetuimmat tunturit

Leviltä Ylläkselle ja Olokselta Saanatunturille

numero kahdeksan
Maailman puhtain ilma

WHO:n mukaan maailman puhtain ilma on Tunturi-Lapissa.

Tunturi-Lapin seutukunnat

Enontekiö

Parin tuhannen asukkaan Enontekiö, pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin kunta, sijaitsee Käsivarressa Norjan ja Ruotsin rajalla. Kunnan alueella on yli 60 % Suomen kaikista tuntureista ja 100 % yli 1000 metriä korkeista huipuista. Luontomatkailijoiden suosiossa olevissa laajoissa erämaa-alueissa virtaavat suuret ja kalaisat jokien synnyttäjät eli enot. Alueella sijaitsee myös Suomen vanhin luonnonsuojelualue, Mallan luonnonpuisto, joka perustettiin jo vuonna 1916.

Muonio

Muonio on 2400 asukkaan kunta Muonionjoen varrella Suomen länsirajalla. Tunturit, vaarat, harjut ja lukuisat vesistöt tekevät alueen luonnosta hyvin monivivahteisen – asia, minkä matkailijat ympäri maailman ovat vuosien varrella ilokseen huomanneet. Muonio onkin täynnä mielenkiintoisia matkailukohteita aina myyttisestä Pakasaivosta Pallaksen luontokeskukseen ja sykähdyttävästä Särkitunturista kalaisaan Jerisjärveen. Muonio on tunnettu onnellisten ihmisten kotikuntana.

Kittilä

Lapin länsiosassa sijaitseva Kittilä on kuuden ja puolen tuhannen asukkaan kunta, jossa sijaitsee sekä Suomen suurin hiihtokeskus Levi että Agnico Eagle Finland Oy:n operoima Euroopan suurin kultakaivos. Kittilän lentoasema on kansainvälinen ja vilkas, ja sinne on runsaasti yhteyksiä niin Suomesta kuin muualtakin Euroopasta. Vuonna 2017 lentokentän matkustajamäärä oli yli 300 000. Kittilässä on myös useita taiteilijakoteja ja muita matkailu- ja kulttuurinähtävyyksiä.

Kolari

Kauniiden kylien Kolari on lähes neljän tuhannen asukkaan länsilappilainen kunta, joka on tunnettu erityisesti upeasta Yllästunturista. Vuoden retkikohde -kilpailun yleisöäänestyksen 2019 voittanut Ylläs tarjoaa luontomatkailijoille runsaasti elämyksiä mahtavissa maisemissa. Nimensä Kolari sai ruotsinkielisestä sanasta kolare, joka tarkoittaa miilunpolttajaa. Myös kunnan vaakuna on saanut innoituksensa tästä 1600-luvulta juontuvasta elinkeinosta.